Lokakuun Musteklubi
Lokakuun Musteklubi
Sijainti
Päivämäärä
Kuvaus
KIRJAVIERAS: MAIJA SARASTE
Maija Saraste kertoo uusimmasta teoksestaan Eettisen kaupan edelläkävijät. Juuttiputiikki ja maailmankauppaliike. Jarkko Korpuan haastattelemana. Historiateos kertoo Juuttiputiikin ja koko suomalaisen maailmankauppaliikkeen tarinan. Vuonna 1978 Ouluun perustettu Juuttiputiikki oli Suomen ensimmäinen maailmankauppa, joka toi maahan vastuullisesti tuotettuja käsitöitä kehitysmaista. Seuraavina vuosikymmeninä eri puolille Suomea syntyi kymmeniä vastaavia yhdistyksiä ja kauppoja. Sittemmin maailmankauppaliikkeen vaikutuksesta tuotteet ovat löytäneet tiensä kaikkien kauppojen hyllyille.
Juuttiputiikki oli tärkeä osa oululaista kaupunkikulttuuria. Toiminnassa mukana oleminen oli sadoille kaupunkilaisille maailmankuvaa merkittävästi muokannut sukupolvikokemus. Kirja on suunnattu kansalaisliikkeistä, kansainvälisestä solidaarisuudesta ja vastuullisesta kuluttamisesta kiinnostuneille lukijoille.
FM Maija Saraste on julkaissut ja toimittanut useita tietokirjoja. Kirjan on kustantanut Suomen Rauhanpuolustajat yhteistyössä Rosebud Books Oy:n kanssa.
RUNOESITYS: RODE MAJAKKA
Rode Majakka (Olli Anetjärvi) runoilee ihmisyydestä filosofisesti pohdiskellen. Utelias mieli ja tunteva sydän tutkivat yhdessä sitä mikä elämää liikuttaa.
KYSY MITÄ TAHANSA VILLIYRTEISTÄ*
Yleisökysymyksiin vastaa luonnontuoteasiantuntija Jenni Miettunen, joka kertoo aluksi perusasioita villiyrttien keruusta, käsittelystä, käytöstä ja reseptiikasta niin kotikäytössä kuin kaupallisessa keruussa.
MUSIIKKIA: PLANEETTA
Hiljattain puberteetti-iän ohittanut Planeetta tarjoilee syvällistä ja rokkaavaa tunnelmointia, kun pre-apokalyptiset rokkarit saapuvat Musteklubille ilahduttamaan kansakuntaa sykähdyttävillä sävelmillään! Planeetan musiikkiteosten tekstit kertovat mm. vaarallisista naisista, maailmanlopusta ja uhkaavista luonnonvoimista.
Jani Koivukangas: kitara, laulu, Joel Saarinen: kitara, Pekka Mustonen: basso, Jouni Viander: rummut
---
Klonkassa on anniskeluoikeudet. Ikäraja K18. Pubissa käytössä vain korttimaksu. Tilaan ei ole esteetöntä kulkua. Pyydämme tarvittaessa olemaan yhteydessä ennakkoon voidaksemme avustaa tilaan pääsyssä: akseliklonk@gmail.com.
* Kysy mitä tahansa aiheesta x -sarjassa aiheina ovat olleet aiemmin mäkihyppy, maailmankaikkeus, veneenrakentaminen, Raamattu, betonibrutalismi, rullalautailu, ruumiinavaus, showpaini, tee, kädenvääntö, sananmuunnokset, Tintti-sarjakuvat, pöytäroolipelit, e-urheilu, meditaation haittavaikutukset, burleski, kampaamoala, polkujuoksu, bi- ja panseksuaalisuus, jääpalloerotuomarointi, Kalkitos-siirtokuvat, veturinkuljettajan ammatti, Martinniemen maannousu, Wim Hof -hengitystekniikka, toimintamaalaus, historiallisiin henkilöihin perustuvan sarjakuvan tekeminen, Epäpaikat, M/S Alpon matka Normandiaan, pannumyssyjen keräily, elokuvan ja tv-draaman käsikirjoittaminen, kanteleensoitto, japanilainen köysisidonta, matkailupyöräily sekä itämainen tanssi.
Järjestäjä
Tapahtumapaikka
Pop-Up Näyttämö Klonkka, Hallituskatu 20, 90100 Oulu
Usein kysytyt kysymykset
-
En ole saanut lippuani sähköpostitse. Mitä minun pitäisi tehdä?
Ensimmäisenä tarkasta roskapostisuodattimen asetukset ja saapuneet sähköpostit. Lippusi on lähetetty liitetiedostona ja jotkut sähköpostipalvelut voivat pitää niitä roskapostina. Vaihtoehtoisesti löydät lippusi aina Billetto-tililtäsi, johon pääset käsiksi selaimilla tai Billetto-sovelluksella. Lisätietoa löydät täältä.
-
Haluan peruuttaa lippuni ja saada rahani takaisin. Mitä minun pitäisi tehdä?
Palautusten käsittely on tapahtuman järjestäjän harkinnassa, sinun on otettava yhteyttä tapahtuman järjestäjään selvittääksesi käytössä olevat vaihtoehdot. Voit ottaa yhteyttä tapahtuman järjestäjään vastaamalla tilausvahvistussähköpostiin tai käyttämällä järjestäjän profiilissa olevaa "Ota yhteyttä järjestäjään" -lomaketta. Lisätietoa löydät täältä.
-
Olen ilmoittautunut jonotuslistalle, mitä nyt tapahtuu?
Mikäli lippuja vapautuu lisää, sinulle ilmoitetaan sähköpostitse muiden listalle liittyneiden joukossa. Lipun saa ostettua saapumisjärjestyksessä. Lisätietoa löydät täältä.
-
Mistä löydän linkin verkkotapahtumaan?
Tarkista tilausvahvistussivusi tai tilausvahvistussähköposti. Yleensä tapahtuman järjestäjä ilmoittaa tiedot tilausvahvistussähköpostissa tai hän saattaa lähettää sinulle erillisen sähköpostin, jossa on linkki verkkotapahtumaansa. Voit myös tarkastaa tapahtumakuvauksen Billetton sivuilta, jossa järjestäjän ilmoittaa miten tapahtumaan voi liittyä. Lisätietoja tästä saat täältä.
-
Mikä on palautussuoja ja miksi tarvitsen sitä?
Palautussuoja antaa sinulle varmuuden siitä, että jos ennakoimattomat ja väistämättömät tilanteet estävät sinua osallistumasta tapahtumaan, voit hakea hyvitystä. Lisätietoa löydät täältä.
Lokakuun Musteklubi
Alkaen EUR 5.00