MUUSAT PAPPILASSA: LUENTOKONSERTTI. SYVÄLTÄ. SYVÄLLE.
MUUSAT PAPPILASSA: LUENTOKONSERTTI. SYVÄLTÄ. SYVÄLLE.
Alkaen EUR 10.00
Sijainti
Päivämäärä
Kuvaus
Kuinka laulut syntyvät? Omaääninen pianisti, laulaja-lauluntekijä ja musiikin tohtori Laura Sippola pitää luentokonsertin, jossa hän valottaa laulujensa taustoja ja avaa niiden alku- ja sidosaineet.
”Minulle
laulujen kirjoittaminen, laulaminen ja soittaminen on ollut pienestä
asti tapa elää ja ilmentää olemistani tässä maailmassa.
Intohimoni on kirjoittaa lauluja, jotka heijastavat aitoa elämää.
Laulaessani masennuksesta keskenmenoihin tai kummitustarinoista
hatsien vetämiseen minulle on tärkeää armollisuus ihmisyyttä
kohtaan. Haluan luoda lauluillani taikapiirin, jossa kaikki on
samanarvoista ja elämä yhteyttä sykkivää. Olen julkaissut
seitsemän albumia. Minulla on ihana Tuki-yhtye. Vuodesta 2019 aloin
julkaista musiikkia A U R A L -taiteilijanimellä. Opiskelin
Sibelius-Akatemiassa, josta valmistuin musiikin tohtoriksi vuonna
2017. Sävelkorvani on absoluuttinen ja eläinrakkauteni ääretön.
Muusikkona toimin intuition ja tietoisen kuulemisen kudelmasta
ammentaen.” - Laura
Laura
Sippola julkaisi keväällä A
U R A L-taiteilijanimellään
huippuarvioita keränneen
Valois-albumin.
Häkellyttävän aitoja ja kokemusperäisiä kappaleita sisältävä
Valois
kysyy
eksistentiaalisia kysymyksiä ja heijastaa
maisemia maailmasta, jossa Deprepoliksen rauniot savuavat ja
mustarastas laulaa.
Lisää
tietoja Laura Sippolasta
kera musiikin
löytyy linkin takaa: https://laurasippola.webnode.f...
Liput
ennakkoon 10
€ ja
ovelta 12
€ puoli
tuntia ennen tapahtuman alkua. Tapahtuman
kesto noin 1 h.
Esteettömyys:
Pyörätuolilla
käynti sisäpihan kautta invahissillä. Tilassa on kynnyksiä, ei
kuitenkaan korkeita. Inva-wc.
Tapahtuma on osa Oulun Muusajuhlat -sanataidefestivaalia ja Oulun juhlaviikkoja. Yhteistyössä Oulun ev.-lut. seurakunnat.
Tapahtumapaikka
Vanha pappila, Asemakatu 6, Oulu
Usein kysytyt kysymykset
-
En ole saanut lippuani sähköpostitse. Mitä minun pitäisi tehdä?
Ensimmäisenä tarkasta roskapostisuodattimen asetukset ja saapuneet sähköpostit. Lippusi on lähetetty liitetiedostona ja jotkut sähköpostipalvelut voivat pitää niitä roskapostina. Vaihtoehtoisesti löydät lippusi aina Billetto-tililtäsi, johon pääset käsiksi selaimilla tai Billetto-sovelluksella. Lisätietoa löydät täältä.
-
Haluan peruuttaa lippuni ja saada rahani takaisin. Mitä minun pitäisi tehdä?
Palautusten käsittely on tapahtuman järjestäjän harkinnassa, sinun on otettava yhteyttä tapahtuman järjestäjään selvittääksesi käytössä olevat vaihtoehdot. Voit ottaa yhteyttä tapahtuman järjestäjään vastaamalla tilausvahvistussähköpostiin tai käyttämällä järjestäjän profiilissa olevaa "Ota yhteyttä järjestäjään" -lomaketta. Lisätietoa löydät täältä.
-
Olen ilmoittautunut jonotuslistalle, mitä nyt tapahtuu?
Mikäli lippuja vapautuu lisää, sinulle ilmoitetaan sähköpostitse muiden listalle liittyneiden joukossa. Lipun saa ostettua saapumisjärjestyksessä. Lisätietoa löydät täältä.
-
Mistä löydän linkin verkkotapahtumaan?
Tarkista tilausvahvistussivusi tai tilausvahvistussähköposti. Yleensä tapahtuman järjestäjä ilmoittaa tiedot tilausvahvistussähköpostissa tai hän saattaa lähettää sinulle erillisen sähköpostin, jossa on linkki verkkotapahtumaansa. Voit myös tarkastaa tapahtumakuvauksen Billetton sivuilta, jossa järjestäjän ilmoittaa miten tapahtumaan voi liittyä. Lisätietoja tästä saat täältä.
-
Mikä on palautussuoja ja miksi tarvitsen sitä?
Palautussuoja antaa sinulle varmuuden siitä, että jos ennakoimattomat ja väistämättömät tilanteet estävät sinua osallistumasta tapahtumaan, voit hakea hyvitystä. Lisätietoa löydät täältä.
MUUSAT PAPPILASSA: LUENTOKONSERTTI. SYVÄLTÄ. SYVÄLLE.
Alkaen EUR 10.00