Viitasen Piia
Viitasen Piia
Sijainti
Päivämäärä
Kuvaus
Viitasen Piia kävi yhtenä syksynä Nepalissa ja osti sieltä Venus-nimisen kitaran. Koska Katmandussa ei ollut sähköjä iltaisin, Piia meni talon katolle ja opetteli soittamaan Venuksella lauluja. Kotiinviemisiksi syntyi nivaska haparoivin sormin soitettuja lauluja. Kotona syntyi nelihenkinen Viitasen Piia -yhtye, c-kasetillinen matkalauluja ja lopulta debyyttialbumi, jonka lämmin vastaanotto löi yhtyeen ällikällä.
Syksyllä 2012 julkaistu albumi keräsi lukuisia loistavia arvioita ja sai mainittavasti radiosoittoa, vaikka kyseessä oli omakustanne. Viitasen Piian nimeä kantava debyytti valittin muun muassa Radio Helsingin viikon aamulevyksi, ja johdatti bändin esiintymään klubeille, kahviloihin ja kesäfestivaaleille ympäri Suomen.
29.8.2014 julkaistun Uni onnesta albumin vastaanotto oli kriitikoiden keskuudessa ensimmäistäkin levyä huikeampi, ja albumi valittiin mm. Helsingin Sanomien ja Iltasanomien vuoden 2014 parhaiden levyjen joukkoon. Uni onnesta oli lisäksi ehdolla Emma -palkinnon saajaksi Kriitikoiden valinta -kategoriassa.
Viitasen Piian kolmas albumi Laulumaa julkaistiin 25.11.2016. Laulumaa on luonnollinen jatkumo yhtyeen aiemmalle tuotannolle, ja avaa jälleen oven Viitasen Piian unien ja tarinoiden maailmaan. Albumi on ehtinyt keräämään täydet viisi tähteä mm. Helsingin Sanomilta, Keski-Suomalaiselta, kuin myös Ilkalta ja Pohjalaiselta. MTV.fi valitsi Laulumaan vuoden kotimaiseksi albumiksi. http://www.viitasenpiia.com/
Tubassa Viitasen Piiaa kuullaan triona.
Lauteet lämmittelee oululainen Heikki Hallanoro -soolo. http://music.heikkihallanoro.com/
Tapahtumapaikka
Tuba Food & Lounge, Mannenkatu 2, 90130 Oulu
Usein kysytyt kysymykset
-
En ole saanut lippuani sähköpostitse. Mitä minun pitäisi tehdä?
Ensimmäisenä tarkasta roskapostisuodattimen asetukset ja saapuneet sähköpostit. Lippusi on lähetetty liitetiedostona ja jotkut sähköpostipalvelut voivat pitää niitä roskapostina. Vaihtoehtoisesti löydät lippusi aina Billetto-tililtäsi, johon pääset käsiksi selaimilla tai Billetto-sovelluksella. Lisätietoa löydät täältä.
-
Haluan peruuttaa lippuni ja saada rahani takaisin. Mitä minun pitäisi tehdä?
Palautusten käsittely on tapahtuman järjestäjän harkinnassa, sinun on otettava yhteyttä tapahtuman järjestäjään selvittääksesi käytössä olevat vaihtoehdot. Voit ottaa yhteyttä tapahtuman järjestäjään vastaamalla tilausvahvistussähköpostiin tai käyttämällä järjestäjän profiilissa olevaa "Ota yhteyttä järjestäjään" -lomaketta. Lisätietoa löydät täältä.
-
Olen ilmoittautunut jonotuslistalle, mitä nyt tapahtuu?
Mikäli lippuja vapautuu lisää, sinulle ilmoitetaan sähköpostitse muiden listalle liittyneiden joukossa. Lipun saa ostettua saapumisjärjestyksessä. Lisätietoa löydät täältä.
-
Mistä löydän linkin verkkotapahtumaan?
Tarkista tilausvahvistussivusi tai tilausvahvistussähköposti. Yleensä tapahtuman järjestäjä ilmoittaa tiedot tilausvahvistussähköpostissa tai hän saattaa lähettää sinulle erillisen sähköpostin, jossa on linkki verkkotapahtumaansa. Voit myös tarkastaa tapahtumakuvauksen Billetton sivuilta, jossa järjestäjän ilmoittaa miten tapahtumaan voi liittyä. Lisätietoja tästä saat täältä.
-
Mikä on palautussuoja ja miksi tarvitsen sitä?
Palautussuoja antaa sinulle varmuuden siitä, että jos ennakoimattomat ja väistämättömät tilanteet estävät sinua osallistumasta tapahtumaan, voit hakea hyvitystä. Lisätietoa löydät täältä.
Viitasen Piia
Alkaen EUR 7.50