Kirjaudu sisään / Rekisteröidy

Matti Johannes Koivu Tubassa

24 Maalis 2017 21:00 - 25 Maalis 2017 00:00

Tuba Food & Lounge, Mannenkatu 2, 90130 Oulu


Matti Johannes Koivu kuuluu jo vankasti maamme laulaja-lauluntekijöiden eturiviin. Koivun musiikissa on kuultavissa vaikutteita muun muassa folkista ja beat-musiikista.

17. helmikuuta 2017 julkaistaan hänen seitsemäs sooloalbuminsa, Lähtölauluja. Albumilta on aiemmin lohkaistu jo kaksi singleä: kappaleet Siinä on rakkautesi ja Kuulen kesän nukkuvan osoittavat, kuinka Matti Johannes Koivu on jälleen persoonallisen sielukkaan ilmaisunsa ytimessä. Hänet tunnetaan artistina, joka ei epäröi tuoda tunteitaan musiikkiin.

Live-esiintymisiin Matti Johannes Koivu suhtautuu intohimoisesti, ja onkin tehnyt satoja keikkoja ympäri Suomea yksin ja yhtyeensä kanssa. Koivu on kierrellyt saaristossa, toimistoissa, ravintoloissa ja tuntureilla. ”Musiikin kestävyys punnitaan elävän yleisön edessä. Laulujen täytyy toimia Hangosta Nuorgamiin, suurissa ja pienissä paikoissa. Rakastan live-esiintymisen haastetta; sitä kuinka jännittää ja hirvittää, ja kuinka musiikki parhaimmillaan vapauttaa esiintyjän ja yleisön.”

General Admission

Ei saatavilla