Marraskuun Musteklubi
Marraskuun Musteklubi
Plats
Datum
Beskrivning
KIRJAVIERAS: PENTTI JÄRVELIN
Pentti Järvelinin, oululaisen skeittarin ja erikoisukkelin uusin, hiljattain omakustanteena ilmestynyt teos Pölykola. Yst. terv. Pent. Järv. 2024. on reissureportaasi arjesta, mielikuvitusblogi, tekstimuotoinen selfie, realityä, pitkä Facebook-päivitys, useista punaisista langoista virkkaantuva kollaasi, ihan oikea kirja.
Järveliniä haastattelee Matti A. Kemi, joka kirjoittaa Kaltion kritiikissään mm. näin: ”Matti Klingen ylävireisestä eurooppalaisen intellegenssin rappeutumista käsittelevästä päiväkirjaesseestä ollaan liu’uttu rauhallisen varmasti erään toppilalaisen omakotitalon lattian pinnalle. Sieltä käsin vajaan vuoden ikäisen esikoisensa kanssa selkärappeuman riivaama Järvelin mittailee talonsa ilmankosteuden kautta omia tuntemuksiaan isyyteen.”
RUNOESITYS: JOHANNA JOUTEN
Johanna Jouten on Kellarikollektiivin lavarunoilloista itsensä löytänyt elämäntapahaahuilija. Tekstien ympärille kasvaneissa esityksissä hän yhdistelee voimaannuttavan levotonta riimittelyä sekä haikean unenomaista pohdiskelua. Teksteissään hän usein pyrkii löytämään jonkin kiintopisteen elämän ja kuoleman väliltä kuitenkaan edes haluamatta päätyä yhtään mihinkään. Tällä hetkellä Johanna Jouten keskittyy kirjoittamiseen ja esiintymiseen sekä haaveilee spoken word -videoista, -levyistä ja muista yhteistyöprojekteista.
RUNOVIERAS: JERE VARTIAINEN
Jere Vartiainen kertoo ja esittää runoja uusimmasta kokoelmastaan Etäisyys, leikki. Haastattelijana Jarkko Korpua.
Etäisyys,
leikki
(Aviador
2024) on
Jere Vartiaisen neljäs runokokoelma. Se tarkastelee ulkopuoliseksi
ja erilaiseksi itsensä kokevan yrityksiä löytää merkitystä,
yhteyttä ja kevennystä psyykkisiin taakkoihinsa. Genrerajoja
ylittävä teos on satumaailmoissa ja arjen haasteissa etenevä
monitasoinen kertomus. Vartiaisen runokieli pirstaloituu välillä
fragmenteiksi, ajoin musta huumori ja visuaaliset keinot valtaavat
tilan.
SAMPPA
ROHKIMAINEN: KYSY MITÄ TAHANSA PERINNEALUS M/S ALPON VIIMEKESÄISESTÄ
MATKASTA NORMANDIAAN
II Maailmansodan Normandian maihinnousuun osallistunut, vuonna 1943 Yhdysvalloissa rakennettu oululainen M/S Alpo matkasi historiallisen tapahtuman 80-vuotisjuhliin Le Havreen 27.4.-25.6.2024. Yksi matkan tarkoitus Normandian maihinnousun muistamisen lisäksi oli kerätä varoja Ukrainan auttamiseksi. Samppa Rohkimainen oli mukana miehistössä apunavigaattorina ja matkan dokumentoijana.
MARJATTA & HETEKA DUO
Marjatta on kempeleläisen laulaja-lauluntekijä Kaisla Huovisen (s. 1983) alter ego, suorapuheinen, herkkä ja maailmaa peilaava tulkitsija joka taistelee vimmatusti ihmissuhteiden viidakossa. Heteka-bändi sovittaa Marjatan kappaleet taiteellisiksi kokonaisuuksiksi, joille on vaikea hakea vertailukohtaa. Lopputuloksessa indie kohtaa iskelmän. Tällä kertaa klubilla Marjatta & Heteka esiintyy duona.
Tapahtuma on osa Valveella ja Klonkassa järjestettävää Kesäaika päättyi 4 viikkoa sitten -tapahtumaa, josta löytyy lisätietoa täältä: https://akseliklonk.fi/kesaaika-paattyy/. Festivaali on pienimuotoisten, kokeellisten ja ajankohtaisten esitysten merkkitapahtuma ja tarjoaa teatteria, tanssia ja musiikkia viikonlopun täydeltä.
Kuvat: Johanna Jouten (c) Valtteri Häiskä, Jere Vartiainen (c) Heidi Strengell, Kaisla Huovinen (c) Pauli Maronen
Arrangör
Lokal
Pop-up näyttämö Klonkka, Hallituskatu 20, 90100 Oulu
Vanliga frågor
-
Jag har inte mottagit min biljett via mail. Vad ska jag göra?
Det första du kan göra är att kontrollera din spam/skräppost och mailet hamnat där. Dina biljetter skickades som en bilaga och kan ses som spam eller skräppost av vissa e-posttjänster. Du kan alltid också hitta dina biljetter under fliken "Mina biljetter" när du är inloggad på ditt Billettokonto, antingen på webbläsaren eller i vår app. För mer information, läs här.
-
Jag önskar avboka min biljett och få biljetten återbetalad. Vad ska jag göra?
Det är arrangören som beslutar om återbetalning av biljetter på deras event. Du bör därför kontakta dem direkt för att höra vilka möjligheterna är just för dig. Du hittar deras mailadress i ditt orderbekräftelsemail eller genom att gå in på deras arrangörssida och klicka på "Kontakta arrangören". För mer information, läs här.
-
Jag har registrerat mig på väntelistan, vad händer nu?
Om fler biljetter blir tillgängliga kommer du, tillsammans med andra som registrerat sig på väntelistan, att meddelas om detta via mail. Köp av de tillgängliga biljetterna sker därefter enligt först-till-kvarn-principen. För mer information, läs här.
-
Var hittar jag länken till ett online-event?
Vanligtvis tillhandahåller arrangören av eventet detaljerna i orderbekräftelsen som du mottar via mail efter köp eller så kan det hända att arrangören skickar ett uppföljande mail med en länk till deras online-event. Du kan även kika in på eventsidan där du finner arrangörens beskrivning av eventet. För mer information, läs här.
-
Vad är avbeställningsförsäkring och varför skulle jag behöva det?
Med avbeställningsförsäkringen kan du vid vissa oförutsedda händelser som hindrar dig att delta i ett eventet, begära en återbetalning. För mer information, läs här.
Marraskuun Musteklubi
Från 5,00 EUR